Oikeassa elämässä puhaltaa urakalla, some hiljenee

20 helmikuun, 2020

Blogissa on ollut hiljaista, pahoittelut siitä. Hiljaisuus on ollut merkki siitä, että tosi elämässä tapahtumia ja energiasyöppöjä on ollut enemmän…

Ikävä, uusperheemme tunteista eniten pinnalla

20 syyskuun, 2019

Olen lähikuukausina pohtinut ikävää ja siihen liittyviä tuntemuksia ja ajatuksia aika paljon oman uusperheemme näkökulmasta. Ikävä on tunne, jota eron…

Kesä, loma, uusperhe, tunteiden sekamelska

20 elokuun, 2019

Palataanpa hetkeksi kesään nyt, kun loma on ohi ja arkirytmi palannut meille kaikille. Kesäloma oli odotettu, saimme taas olla kaikkien…

Parisuhteen oppimäärä omassa elämässäni

15 heinäkuun, 2019

Kirjoitin edellisen tekstini parisuhteesta ja sen muuttumisesta, kun perheeseen tulee ensimmäinen lapsi. Ajattelin nyt peilata parisuhdetta ja sitä, mitä itse…

Parisuhde – perhe-elämän ydin

28 kesäkuun, 2019

Vastaanotollani istuu ensimmäistä lastaan odottava pariskunta ja kerron heille parisuhteen huollon tärkeydestä nyt, kun perheeseen on liittymässä kolmas jäsen. Yritän…

#minämyössynnyttäjänä

5 kesäkuun, 2019

Olen seurannut #minämyössynnyttäjänä -kampanjaa ja sen ympärillä käytävää keskustelua. Kampanjaan itsessään voitte tutustua tarkemmin klikkaamalla tästä. Kampanja tuo eteemme asian,…

Tieni yrittäjäksi

10 toukokuun, 2019

En koskaan ajatellut, että minusta tulee yrittäjä. Alkuperäinen haaveeni oli tulla luokanopettajaksi. Näin jälkikäteen nykyistä koulumaailmaa seuranneena, olen monesti kiittänyt,…

Tunnetko kehosi, kuuletko sen viestit?

11 huhtikuun, 2019

Olin viime viikon lopulla Spinning Babies -koulutuksessa. Ja mitä tekee joukko kätilöitä, doulia ja äitiysfysioterapeutteja koulutuksen alussa? Tutkii lantion anatomiaa…

Tervetuloa!

2 huhtikuun, 2019

Ala-asteikäisenä olin kova kirjoittamaan pitkiä aineita, teini-ikäisenä täytin päiväkirjan toisensa jälkeen ja kirjoitin runoja, rakkausrunoja tietenkin, ihanalle poikaystävälleni. Salaisena haaveenani…