Parisuhteen oppimäärä omassa elämässäni

Kirjoitin edellisen tekstini parisuhteesta ja sen muuttumisesta, kun perheeseen tulee ensimmäinen lapsi. Ajattelin nyt peilata parisuhdetta ja sitä, mitä itse olen asiasta oppinut vuosien saatossa.

Vastuu. Tiedän aika paljon siitä, kuinka jäädään yksin lasten kanssa, kuinka vanhemmuuden vastuu ja kodista huolehtiminen painottuu omille olkapäille. Kannoin ja kannan edelleen vastuuni mielelläni, mutta vielä mieluummin olisin jakanut sitä vastuuta jo ajan laskuni ennen eroa – osuudessa. Kun vastaat yksin velvoitteistasi, nautit yksin lasten tuomista iloista ja murehdit yksin väsymyksesi kanssa, ei aika, jaksaminen ja viitseliäisyys enää oikein riitä siihen parisuhteen hoitoon. Minun onnekseni ajan laskuni eron jälkeen -osiossa vanhemmuus jakaantuu jo tasaisemmin.

Kunnioitus. Sain puolisoltani jokin aika sitten viestin, jossa oli elämäni kaunein rakkauden tunnustus.

”En ole koskaan näin tuntenut, syvää rakkautta, ihailua ja kunnioitusta toista kohtaan.”

Minut sulatti nimenomaan tuo sana kunnioitus. Toisen arvostus hyväksyen hänen hyvät kuin myös huonot puolensa, on rakkautta enemmän kuin mikään muu. Minä jos kukaan tiedän tämän.

Kiinnostus. Kunnioituksen parina toimii hyvin kiinnostus. Et voi sivuuttaa ja dissata, et voi mollata ja vaatia, et voi ajatella vain itseäsi. Ole kiinnostunut, keskustele, hymyile, jaa arkesi ja osallistu hänen arkeensa. Se on teidän yhteinen arkenne. Jokainen varmasti muistaa miten uskomattoman kiinnostavalta se ihana ihminen on tuntunut seurustelun alkuaikoina. Olen varma, että sitä tunnetta vaalimalla, voi tehdä ihmeitä parisuhteelleen. Minä ainakin yritän muistaa laittaa ne ruusunpunaiset lasit takaisin silmilleni tasaisin väliajoin. Ja tunnistan oman kultani katseesta, milloin hän on päättänyt virittää päähänsä ne lasit, joilla minua katseli aivan yhteisen taipaleemme alkumetreillä.

Vaaliminen. Puoliso tai parisuhde ei ole itsestään selvyys, jonka oletat olevan siinä, tapahtuupa mitä tahansa. Se ei ole saavutettu etuus, jonka saatuaan voi jättää homman lepäämään laakereillaan. Tai voi, mutta oman kokemukseni perusteella en suosittele. Parisuhde tarvitsee hoivaamista ja vaalimista ja tuon vaalimisen täytyy olla tietoinen päätös. Ja valitettavasti tähän työhön vaaditaan aina kaksi. Olen tahtonut yksin monta vuotta ajanlaskuni ennen eroa -osuudessa, ei auttanut. Yksin en kyennyt vaalimaan sitä, minkä eteen kahden ihmisen olisi pitänyt tehdä työtä. Nyt uusperheen parisuhteessa tiedän tämän vaalimisen olevan sitäkin tärkeämpää.

Tämä on minun oppimääräni. Oppi on tehnyt kipeää. Toivon, että ainakin jollakulla teistä on helpompaa. Minunkin oppini jatkuu edelleen, sillä toivon, että nykyisessä parisuhteessani jaamme sen palvelutalon pienen yksiön yhdessä ja olemme onnellisia saadessamme pitää edelleen toisiamme kädestä. Olkaamme siis kaikki vastuullisesti kunnioittavia ja kiinnostuneita kumppaneistamme ja vaalikaamme parisuhteitamme!