Uusperhe

Oikeassa elämässä puhaltaa urakalla, some hiljenee

Blogissa on ollut hiljaista, pahoittelut siitä. Hiljaisuus on ollut merkki siitä, että tosi elämässä tapahtumia ja energiasyöppöjä on ollut enemmän kuin tarpeeksi. Ruuhkavuodet eivät tunnu oikein aina riittävältä kuvaukselta omaan elämäntilanteeseen. Monien roolien naisen on ollut taivuttava moneen. Ihan kaikilta osa-alueilta ei sentään onneksi ole tuullut, mutta etenkin joulun alla vietettiin puolisoni kanssa monia unettomia…

Lue lisää

Ikävä, uusperheemme tunteista eniten pinnalla

Olen lähikuukausina pohtinut ikävää ja siihen liittyviä tuntemuksia ja ajatuksia aika paljon oman uusperheemme näkökulmasta. Ikävä on tunne, jota eron kokeneet aikuiset ja etenkin lapset kantavat väistämättä mukanaan jollakin tavalla lähes aina. Ikävä on kaipausta, haikeaa oloa ja tunnetta siitä, että joku meille tärkeä ei ole lähellä. Tämä ikävä on ollut meillä läsnä monissa tilanteissa…

Lue lisää

Kesä, loma, uusperhe, tunteiden sekamelska

Palataanpa hetkeksi kesään nyt, kun loma on ohi ja arkirytmi palannut meille kaikille. Kesäloma oli odotettu, saimme taas olla kaikkien lastemme kanssa hiukan enemmän. Myös toinen kolmikoistamme oli luonamme tavanomaista, joka toinen viikonloppu -rytmiä, enemmän. Kesä myös vähän jännitti, miten toimii koko herrasväen yhteiselo pidemmissä pätkissä saman katon alla. Meillä on upea tilanne, jossa lasten…

Lue lisää