Tutustu Maijuun

Olen Maiju Starck, 40-vuotias lahtelainen monien roolien nainen. Olen puoliso, äiti ja bonusäiti, olen kätilö ja olen yrittäjä. Elän arkeani kuusilapsisessa uusperheessä ja työkseni pyöritän omaa terveydenhuollon yritystä kahdessa kaupungissa. Perheeseeni kuuluvat mieheni Toni, omat kolme lastani sekä puolisoni kolme lasta. Nuorimmat lapsistamme ovat alle kouluikäisiä ja vanhin teini-iän kynnyksellä. Meillä sekä lapset että aikuiset elävät kahden kodin mallilla. Puolisoni Toni jakaa arjen ilot ja surut ja kulkee tukenani yrityksen taustajoukoissa.

Yritykseni on vuonna 2013 perustettu Perhe-Arte, joka tarjoaa yksityisen äitiysneuvolan palveluita sekä Helsingissä että Lahdessa. Lahdessa palveluvalikoimaa löytyy laajemminkin terveydenhuollon puitteissa. Kätilö elää minussa vahvasti ja erityisen lähellä sydäntäni on synnytykseen valmistautuminen ja perheiden kokonaisvaltainen kohtaaminen niin niissä elämän iloisimmissa hetkissä kuin niinä harmaimpinakin päivinä.

Ajatus blogin kirjoittamisesta on pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa. Blogini on tuuletuspalsta omille ajatuksilleni niin naisena, äitinä, kätilönä kuin yrittäjänäkin. Se on väylä ilmaista mielipiteeni minulle tärkeistä asioista ja useimmiten minulle tärkeät asiat linkittyvät noihin omiin rooleihini. Luvassa on siis uusperheen auvoa ja onnea ja niitä ei niin hehkeitä hetkiä. Luvassa on paljon kätilöjuttuja ja kätilöyrittäjyyttä. Luvassa on myös paljon raskauteen ja synnytykseen liittyvää, sen voin luvata.

Katsotaan millaiseksi tämä kehittyy. Asioilla on kokemukseni mukaan nimittäin tapana kulkea johonkin suuntaan, ja se suunta ei välttämättä aina ole se, mitä itse on suunnitellut tai kuvitellut.

Toivottavasti viihdyt mukana!

Ota yhteyttä:

maiju@perhe-arte.fi