Kesä, loma, uusperhe, tunteiden sekamelska

Palataanpa hetkeksi kesään nyt, kun loma on ohi ja arkirytmi palannut meille kaikille.

Kesäloma oli odotettu, saimme taas olla kaikkien lastemme kanssa hiukan enemmän. Myös toinen kolmikoistamme oli luonamme tavanomaista, joka toinen viikonloppu -rytmiä, enemmän. Kesä myös vähän jännitti, miten toimii koko herrasväen yhteiselo pidemmissä pätkissä saman katon alla. Meillä on upea tilanne, jossa lasten voi sanoa tulevan varsin hienosti toimeen keskenään. Mutta toki lieveilmiöt ovat ymmärrettäviä, kun paljon lapsia on samassa kokoonpanossa pidemmän ajan. Jännitys hälveni ensimmäisen viikon jälkeen, normimeiningillä mennään – yes ja omg!

Kesäloman odotusta varjostivat hiukan keskustelut, joita käytiin lasten toisten kotien suuntaan. Nämä keskustelut saivat ajoittain aivot kihisemään kiukusta ja suuttumuksesta. Loma itsessään oli kaikessa perhe-elämän normaaliudessaan mukavaa aikaa, mukana myös niitä upeita, ainutlaatuisia hetkiä, kuten koko perheen ensimmäinen yhteinen lomamatka kotimaan ulkopuolelle. Kesänlomien jälkeen kuitenkin huokaisimme mieheni kanssa molemmat olevamme loman tarpeessa. Loma oli ihanaa lasten kanssa, mutta se tunteiden ja tapahtumien määrä, huh!

Aikuisena suodatan ja sanoitan lasten tuntemuksia ja tilanteita jatkuvalla syötöllä ja toisaalta yritän setviä kaikkea, mitä ne saavat aikaan omassa sisimmässäni. Ja kaikki tämä soljuu lävitseni päivästä toiseen ja hetkestä toiseen. Tilanteiden nopeassa tempossa huomaa välillä vain ihmettelevänsä, mistä tulin ja minne olen menossa. Ensin on riemua ja naurua ja seuraavassa hetkessä lasten välillä on ilmiriita, joka yleensä on alkanut jostain aivan naurettavasta, sinun päässäsi on väärä pompula – tyyppisestä ongelmasta. Yhdessä hetkessä joku kiljuu, kuinka tyhmä olenkaan ja seuraavassa hetkessä läsnä on ylitsevuotavaa rakkautta. Yksi kehrää sylissäni tyytyväisenä samalla kun kaksi muuta kaivautuu kainaloihin ja kun olen ehtinyt hetken nauttia tilanteesta, ilmaantuu paikalle kolme seuraavaa ilmaisemaan tyytymättömyytensä siihen, että syli on jo varattu. Kun syliin pyrkii samaan aikaan kuusi lasta ja kaikilla on paljon asiaa, oma sydän on pakahtua rakkaudesta.

Työkiireiden keskellä kesältä odottaa aikaa, jolloin saat olla huokaista, rentoutua ja nauttia vapaa-ajasta koko perheen kesken. Rehellisyyden nimissä hetkittäin kesäloman tunnelmat kiristyvät, kun aikuiset väsyvät ainaiseen ruoanlaittoon, jälkien suorimiseen, pyykin pesuun, jatkuvaan pyyntöjen tulvaa ja niiden riitojen ratkomiseen. Lapsille kelpaa tietyssä hetkessä vain toinen aikuisista ja sitten tasapainoillaan. Ajoittain itsellä on tunne kuin olisit vuoristoradan vaunussa ja kuljet mukana onnen, ilon ja rakkauden huipuissa, syöksyen sitten hurjaa kyytiä riidan, kiukun ja rumien sanojen monttuun, noustaksesi taas huipulle, jossa luodaan ikimuistoiset hetket, joita myöhemmin muistella. Jarrua käyttää junan perällä joku aivan muu ja joskus tuntuu, että jarrumies on pudonnut kyydistä kokonaan.

Kesä oli siis rakkautta, iloa ja riemua se oli myös kiukkua, riitojen ratkomista ja rajojen opettelua. Kesä oli upeaa yhteen puhaltamista ja ajoittain kahden yhteen liitetyn porukan eroavaisuuksien alleviivaamista. Kesä oli myös ikävöintiä. Tätä kahden kodin lasten ikävää olen pohtinut aika paljon kesän kynnyksellä ja kesälomien kuluessa. Raastava ja ainakin meillä alituisesti mukana kulkeva tunne, johon voidaan suhtautua niin monella tavalla.  Yritän jäsentää ajatuksiani siitä seuraavaan blogiin.