#minämyössynnyttäjänä

Olen seurannut #minämyössynnyttäjänä -kampanjaa ja sen ympärillä käytävää keskustelua. Kampanjaan itsessään voitte tutustua tarkemmin klikkaamalla tästä. Kampanja tuo eteemme asian, jonka ainakin itse olen tiedostanut jo opiskeluajoista asti. Miksi sitten osa kollegoistani kieltää koko asian olemassa olon? Miksi kampanjaa syytetään synnytyspelon lietsonnasta? Miksi asiaa ei uskalleta tunnustaa?

Väitän rohkeasti, että synnytyspelkoa ei lietso kampanja tai sen ideoineet henkilöt vaan se osa sairaaloiden henkilökuntaa, joka kieltää asian olemassa olon. Synnytysväkivalta, jonka liian moni nainen (yksikin on liikaa) ja perhe on kohdannut omalla erityisellä hetkellään, on olemassa ja sen kieltäminen lääkäreiden, kätilöiden ja muun henkilökunnan taholta lisää pelkoa. Jos me ammattilaiset emme pysty myöntämään, että tätä tapahtuu ja tarttumaan asiaan ja parantamaan toimintatapoja, minuakin pelottaa. Naisia, jotka ovat kohdanneet synnytysväkivaltaa, ei välttämättä ole alun perin pelottanut synnytys, heitä pelottaa se, että he eivät tule kohdatuiksi tai kohdelluiksi hyvin. Heitä pelottaa sen takia, että he ovat kokeneet sen, etteivät ole tulleet kohdatuiksi tai hyvin kohdelluiksi. Tämän asian vähättely ja kieltäminen ei auta.

Minä ainakin muistan synnytyssaleista tilanteet, joissa seuraavaan vuoroon oli tulossa kätilö, jolle et omaa synnyttäjääsi olisi halunnut antaa. Tiesi jo etukäteen, että kemiat eivät kohtaisi ja asiakas tarvitsisi muuta kuin kätilö pystyisi tarjoamaan. Ennen raporttia sumplittiin, josko synnyttäjän saisi järjestettyä jollekin toiselle kollegalle. Jos ihmisiä noin yleisesti on moneen junaan, niin kyllä meitä kätilöitäkin on. Ei siitä mihinkään pääse. Muistan myös tilanteet, joissa katsoi taululta kuka päivystää ja mietti, että mitenhän tuo lääkäri kohtaa synnyttäjän. Mietti miten alustaa tilanteet, jotta saa ne menemään mahdollisimman hyvin. Taiteilua. Tiesi, että tämä lääkäri ei odota supistuksen loppumista tehdäkseen sisätutkimuksen, vaikka synnyttäjä pyytäisi. Tiesi, että hän ei kuuntelisi, vaikka synnyttäjä pyytäisi lopettamaan, kun ompelu sattuu.  Jos meitä ihmisiä noin yleisesti on moneen junaan, niin kyllä niitä lääkäreitäkin on. Ei siitä mihinkään pääse.

Mieleeni on jostain syystä usein noussut kampanjan yhteydessä tämä kuva, jonka olen kuvannut Malawilaisen äitiysneuvolan seinältä ollessani opiskelijavaihdossa. (Pahoittelut kuvanlaadusta!) Ehkä minuakin kohta syytetään synnytyspelon lietsonnasta, mutta otan sen riskin. Minusta kuva kertoo siitä, mistä luulen synnyttäjien puhuvan ja miten kokevan kätilön tai lääkärin tuolla hetkellä. Synnyttäjät kokevat henkilökunnan asettuvan yläpuolelleen antamaan ohjeita ja käskemään, oikeuttavan omalla ammattinimikkeellään päätösten tekemisen toisen puolesta. Ammattirooli ei anna kuitenkaan tuota oikeutta!

Onneksi suurin osa meistä kätilöistä, on heitä, jotka tekevät työnsä sydämellään ja perhettä ja synnyttäjää kuullen ja kunnioittaen.  Onneksi suurin osa synnyttäjistä, on kohdannut sellaisen kätilön. Kysymys on marginaali-ilmiöstä, mutta erittäin tärkeästä sellaisesta. Ei kampanja leimaa meitä kaikkia ammattilaisia, vaan haluaa tuoda esille juonteen, joka ansaitsee tulla huomatuksi. Jokainen, ihan jokainen, nainen ansaitsee  kokemuksen siitä, että on kunnioitettu ja turvassa synnytyksen hetkellä. Jokainen ansaitsee sen, että häntä ja hänen kehoaan arvostetaan ja että häntä kuullaan ja kuunnellaan. Jotta asia muuttuu, on se kuitenkin ensin myönnettävä. Takertuminen yksittäisiin sanoihin, kuten väkivalta tai raiskaus, on turhaa. Ilmiö on tärkeä! Sitä muutetaan muuttamalla asenteita ja sen myötä toimintatapoja.

Minä ja yritykseni tuemme kampanjaa!

Kirjoita kommentti